Hoitohenkilöstön palkoista puhutaan aina vaalien yhteydessä. Hyvä niin, sillä ala on naisvaltainen ja todella kehnosti palkattu koulutukseen ja vastuuseen nähden.

Suomessa tekee vastuullista toimistotyötä valtava ryhmä naisia, jotka ovat olleet enimmäkseen hiljaa. Heidänlaisiaan löytyy erilaisten työyhteisöjen toimistoista, virastoista ja kauppojen kassoilta. Heiltä useimmiten vaaditaan opistotasoinen koulutus sekä moniosaamista tietotekniikasta, ohjelmista ja asiakaspalvelusta. Työstä maksettava palkka on lähes pilkka. Palkkataso jää esim. sairaanhoitajien palkoista reilusti alemmaksi, sillä useimmiten toimistotyöt tehdään päivävuoroina, jolloin ilta- ja yölisät eivät korota alhaista peruspalkkaa. Peruspalkka tällä hetkellä esim. kanslistin tai toimistosihteerin tahtävistä on n. 1600 euroa/kk ilman ikälisiä. Keskipalkka Suomessa on 2300 euroa/kk. Voi vain kuvitella, kuinka esim. pääkaupunkiseudulla yksinasuva toimistomuurahainen suoriutuu pelkästään peruselinkustannuksista, kuten vuokrasta, sähköstä, puhelimesta, terveydenhoito- ja ruokakuluistaan.  

Itse olen tehnyt pitkän päivätyön erilaisissa toimistoissa vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä. Palkkani on aina ollut se toimistonaisen arvon mitta, minimipalkan nippa nappa ylittävä läjäys valtakunnan valuuttaa. Nykyisessä tehtävässäni, kirkon perheneuvonnan vastaanottosihteerinä teen mm. vaativaa hoivatyötä, silti palkkani yltää kaikkine ikälisineen vain toimistosihteerin palkan tasolle. Hämmentävää onkin ollut, että Kirkon virkaehtosopimuksessa ei oikein oltu osattu tehtävää arvioida, mihin ryhmään se luokitellaan, joten nimike oli sijoitettu pelkästään hallinnollisia toimia hoitavien kanslistien perään. Nyt palkkauudistuksen yhteydessä tähän saattaa tulla korjaus, mutta se on edellyttänyt mm. keskustelujani ammattiliiton lakimiehen kanssa. Se on vaatinut selvittelyä tehtävän luonteesta ja vastuullisuudesta. Vastaanottosihteerin nimike on sikäli harhaanjohtava, että se ei mitenkään tuo esille työn sisältöä, vaan on miellettävissä mm. lääkäriasemien vastaanottovirkailijoihin.

Nyt, kun vaalityö on lopuillaan ja jännityksen hetket edessä, olo on tyhjä. Paljon olisi pitänyt tehdä, olla äänessä, näkyä ja kuulua. Sitoutumattomana ehdokkaana olen jäänyt paitsi julkisuudesta, jota monet ehdokkaat ovat saaneet esim.puolueen äänenkannattaja lehdessä. Mieleni on välillä vallannut pettymys ja kiukku siitä, että pyynnöistäni huolimatta minuun ei otettu yhteyttä. Olisin tyytynyt myös siihen, että viesteihin vastataan jotakin, täydellinen hiljaisuus on käsittämätöntä. Suuren kiitoksen annan vaalipäällikölleni Silja Päätalolle, joka on tukenut minua uskomattomalla tavalla. Itku tulee silmään, kun ajattelenkin, miten ihmisen suuruus on hänen vaatimattomuudessaan. Olen tavannut myös suurenmoisia ihmisiä vaalikentillä, hienoja ehdokkaita, jotka jaksavat tehdä vaalityötä tietoisena, että mahdollisuudet läpimenoon ovat minimaaliset. On oltava vahva usko siihen, mitä toivoo. Niin kuin Isossa Kirjassakin todetaan, että usko on luja luottamus siihen, jota toivotaan. Toivon, että se työ, jota olen tehnyt heikossa asemassa olevien puolustamiseksi kantaisi hedelmää. Toivon, että puolue, jonka listoilla olen, saa hyvät edustajat, jotka jaksavat taistella suurten puolueiden ylivaltaa vastaan pienen ihmisen puolestapuhujina. Toden totta itsekin haluaisin tuossa joukossa olla!